Jane Austen - Sense and Sensibility

Minulla on ollut alkuvuodesta lähtien tavoitteena lukea vain oman kirjahyllymme antia aakkosjärjestyksessä ja menestys on ollut vaihtelevaa. Austenin kirjoja meiltä löytyy useampi, joten suon itselleni aina pienen tauon tällaisen romaanin jälkeen. DeWoskinista hyppäsin siis taas takaisin Sense and Sensibility-kirjaan, joka minulla jäi kesken muutama kuukausi sitten. 

Sense and Sensibility kertoo Dashwoodin-perheestä, joka koostuu rouva Dashwoodista ja tämän kolmesta tyttärestä Elinorista, Mariannesta sekä Margaretista. Kirjan alussa perhe joutuu muuttamaan syrjäseudulle, Devonshireen, minkä elintaso heidän silmissään on paljon edellistä huonompi. Pian Marianne törmää Willoughby-nimiseen mieheen, johon hän tulisesti rakastuu. Elinor taas on joutunut jättämään kaupunkiin oman rakkaansa, Edward Ferrarsin. 

Monien mutkien kautta Elinor ja Marianne päätyvät Lontooseen, jossa selviää kauheita asioita molempien rakkauselämän kannalta. Erityisesti Marianne vaipuu epätoivoon, josta Elinor hänet yrittää nostaa ylös. 

Sense and Sensibility on minulle siitä erikoinen tapaus, etten ole nähnyt sen filmatisointia. Emmaa lukiessani tiesin koko ajan, miten kirja päättyisi, mutta tässä tapauksessa en voinut muuta kuin arvailla. Tämä oli mukavaa vaihtelua. Kirjan kieli on taas kerran vaikeaa, eikä keskittyminen voi herpaantua hetkeksikään. Minun omistamassani versiossa ei edes tarjottu viitteitä, jotka olisivat selventäneet 1800-luvun alun erilaista kielenkäyttöä. Austenin kirjat näin englanniksi luettuna ovat siis aina hyvin intensiivinen kokemus, enkä usein jaksa lukea montaakaan kappaletta kerralla. Sense and Sensibility oli kuitenkin niin mukaansatempaava, että huomasin lukevani sitä jopa sata sivua päivässä ja vieläpä pysyväni oikein hyvin kärryilläkin.

Austenin henkilögalleria on tuttu ja turvallinen. Rouva Dashwood on hieman höppänä, mutta kannustava äiti. Tarinan sankarittaret taas ovat toistensa vastakohdat: Elinor on kärsivällinen ja järkevä kun taas Marianne (nuoresta iästään johtuen) on spontaani ja varomaton. Mariannen rakas, Willoughby, osoittautuu loppujen lopuksi roistoksi, aivan kuten Ylpeys ja ennakkoluulon Wickham. Ferrars taas on kärsivä ja syrjäänvetäytyvä kuten edellämainitun kirjan herra Darcy. Mukana on myös yksinkertainen naisihminen, tässä tapauksessa Lucy Steele, joka aluksi muistutti Emman neiti Batesia. Muita henkilöitä ovat esim. Colonel Brandon, joka tarjoaa nuorille naisille apuaan peitellen samalla ihastustaan Marianneen, John ja Fanny Dashwood, joista ensimmäinen on Elinorin ja Mariannen veli sekä sir John Middleton ja Lady Middleton, jotka ovat Dashwoodien naapureita. 

Tarina etenee myös tuttuun tapaan: Päähenkilöille sattuu jotain ikävää, josta he lopulta selviävät voittajina. Sankaritar tapaa miehen, johon rakastuu, mutta heidän rakkautensa tielle asettuu jokin este. Sankaritar suree kohtaloaan, mutta hyväksyy sen lopulta osoittaen ymmärtämystä ja ystävällisyyttä. Hän jopa toivoo pelkkää hyvää rakkaalleen, joka on ehkä löytänyt toisen naisen tai pettänyt jollain muulla tavalla sankarittaren luottamuksen. Lopulta rakkaus kuitenkin voittaa ja mies palaa sankarittaren luokse juuri kun sankaritar (ja lukija) sitä vähiten odottavat. Sense and Sensibilitya lukiessani, olin varma, että kirja päättyisi toisin kuin Austenin edelliset teokset. Kaikki tuntui sotivan sitä vastaan, että Elinor ja Marianne saisivat rakastettunsa rinnalleen. Toisin kuitenkin kävi ja Austen onnistui yllättämään minut viimeisillä sivuilla. 

Austenin kirjojen lukeminen on kuin astuisi aikakoneeseen. En ymmärrä kaikkia sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä kiemuroita, kuten sitä, miten herra Willoughbyn kirjoittama kirje Mariannelle oli millään tavalla epäsopiva tai miksi Lucy Steelen sanat loukkasivat niin pahasti Elinoria. En kuitenkaan voi koskaan ymmärtää näitä asioita jos en sitten perehdy tarkemmin aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen. Voin vain ihmetellä sitä, kuinka ajat ovat muuttuneet. Vaikka Sense and Sensibility on ulkoisesti jäykkää kanssakäymistä ja ihmeellistä liehittelyä, on se sisimmässään kuitenkin tarina rakkaudesta ja kärsivällisyydestä. Palaan Austeniin yhä uudelleen koska kirjoista jää aina minulle hyvä mieli. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Pisteet: 4/5